Tähtäätkö huippuaikuiseksi?

Lasten urheiluharrastuksissa on mukana paljon vanhempia, jotka omalla käytöksellään joko edistävät tai estävät lapsen kehittymistä hyväksi urheilijaksi. Lasten urheiluharrastuksen kulmakiviä ovat ilo, omaehtoisuus ja monipuolisuus. Urheiluharrastus on parhaimmillaan, kun lapsi saa harjoitella ja kilpailla omien motiivien ja kykyjensä mukaan, hyvässä porukassa ja varmana aikuisten tuesta ja kannustuksesta.

Nuori Suomi

”Huippuaikuinen” käyttäytyy ikänsä mukaisesti, pelaa yhteispeliä valmentajan kanssa ja innostaa lastaan urheilemaan.

[youtube]http://youtu.be/mRRqGjFg5sA[/youtube]

1.    Käyttäydy ikäsi mukaisesti

Lasten urheilu herättää vanhemmissa suuria tunteita. Lapsen arvosteleminen, pettymysten osoittaminen, vertaileminen, väheksyminen ja pakottaminen vie urheiluharrastuksesta ilon ja hidastaa lapsen kehittymistä. Keskity myönteisiin asioihin ja auta lasta iloitsemaan onnistumisistaan ja pääsemään yli pettymyksistään.

2.    Kaikella on aikansa

Terveyden näkökulmasta lapsi tarvitsee liikuntaa vähintään kaksi tuntia päivässä. Tavoitteellista kilpaurheilua harrastavan tulisi liikkua kolme tuntia päivässä. Kaikki ei synny ohjatuista harjoituksista, joten kannusta lasta liikunnalliseen elämäntapaan.

3.    Monipuolisuus tekee mestarin

Älä edellytä lapseltasi huippusuorituksia heti. Opittavana on taitoja, jotka vaativat toistoja ja aikaa. Useiden lajien harrastaminen ja monipuolinen harjoittelu lisäävät motivaatiota ja kuormittaa kaikkia fyysisiä ominaisuuksia ja kehon eri toimintoja. Lapsi haluaa oppia, kehittyä ja voittaa nopeasti. Meidän aikuisten on ajateltava pitkäjänteisemmin, eikä tavoitella pikavoittoja.

4.    Kukaan ei ole samanlainen kuin muut

Kahta samanlaista lasta ei ole. Lapset eroavat toisistaan fyysisesti ja psyykkisesti, He kehittyvät eri tahtiin, ja myös heidän motiivinsa vaihtelevat. Eroistaan huolimatta lapset harjoittelevat ja kilpailevat yleensä samassa sarjassa ikänsä vuoksi. Tämä asettaa haasteita ja vaatimuksia meille vanhemmille. Meidän täytyy joustaa ja hyväksyä lasten erilaisuus

5.    Kilpailu kasvattaa

Lapsi kilpailee luonnostaan. Hyvin toteutetuissa kilpailuissa ja peleissä jokainen lapsi pääsee haastamaan itsensä, kasvattamaan rohkeutta, näyttämään ja mittaamaan taitojaan sekä opettelemaan tunteiden käsittelemistä.

Urheilun Pelisäännöt ovat uudistuneet www.nuorisuomi.fi/pelisaannot

Lasten tunnit Vaasan Vasamattaret

Lue lisää http://www.nuorisuomi.fi/artikkeli-urheilu?id=29956148-thttk-huippuaikuiseksi

 

 

 

Related posts